Asiantuntija-artikkeli 3:
Toni Ruohonen, Hoivavisio-hankkeen päätutkija, Jyväskylän yliopisto, Agora Center
Hoivavisio-hankkeen toiminnanohjausosion ensimmäinen tiedonkeruuvaihe on saatu kokonaisuudessaan päätökseen ja on tullut aika vetää yhteen haastattelukierroksen antia sekä esille nousseisiin teemoihin liittyviä näkökulmia. Hankkeen osatoteuttaja, Antti Heikinmäki (Controla Oy), listasi omassa artikkelissaan “Tietämystä kentältä” kattavasti esille nousseita kehittämiskohteita ja -ideoita, joten keskityn tässä artikkelissa nostamaan esille hoiva-ala yrittäjien tulevaisuuden uhkakuvia, haasteita sekä mahdollisuuksia oman ja alueellisen toiminnan suhteen. Tutkimuksellisesta näkökulmasta mielenkiinto kohdistuu erityisesti yhteistoiminnan mahdollisuuksiin sekä hoiva-alaa säätelevien lakien ja asetusten vaikutuksiin asiakkaalle tarjottavaan palveluun sekä palvelutuottajan toimintaan.
Yhdessä yrittämällä kohti parempaa tulevaisuutta
Vastoin ennakko-odotuksia, Keski-Suomen hoiva-alan yrittäjien keskuudessa vallitsee positiivinen yhdessä yrittämisen henki. Verisen kilpailun sijaan työtä koetaan tehtävän samojen asioiden eteen ja asiakkaita todetaan riittävän jokaiselle toimijalle. Tämä luo erittäin hyvän pohjan alueelliselle kehittämiselle ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamiselle. Pienten hoiva-ala yrittäjien uhkakuvina ovat isojen ketjujen rantautumisen pelko sekä asukkaiden negatiivinen, alati kasvava muuttovirtaus suurempiin kasvukeskuksiin. Vastatakseen näihin haasteisiin, on alueen toimijoiden tiivistettävä yhteistyötään entisestään ja astuttava uusien kumppanuuksien polulle, aivan kuten Sirkka Paananen omassa asiantuntija-artikkelissaan, ”Yhteistyö ja toimintatapojen muutos”, mainitsi.
Mitä tuolla kumppanuudella itse asiassa tarkoitetaan? Aidossa kumppanuudessa tarvitaan avoimuutta ja selkeää yhteen hiileen puhaltamista. Käytännössä tämä tarkoittaa rehellistä ja johdonmukaista tiedonvaihtoa julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä, molemminpuolista aktiivisuutta sekä osapuolten tasavertaista osallistumista alueellisten palveluiden suunnitteluun ja järjestämiseen. Paljon työtä tämä toki vaatii, mutta mahdotonta se ei ole.
Kumppanuus ei myöskään rajaudu ainoastaan sektorirajojen välillä tapahtuvaksi yhteistoiminnaksi, vaan uudenlaista kumppanuutta on etsittävä myös sektorirajojen sisältä. Tämä tarkoittaa uudenlaisia verkostoja ja palveluiden yhteistuotantoa myös pienten hoiva-ala yrittäjien kesken. Yhteiset tilat ovat yksi askel eteenpäin kohti tiiviimpää yhteistoimintaa ja palvelujen yhteistuotantoa. On kuitenkin selvitettävä tarkemmin, mitkä olisivat seuraavat askeleet ja konkretian tasot, joilla tuotettaisiin lisäarvoa sekä palvelutuottajille että palvelun käyttäjille. Sanomattakin on selvää, että kokonaisvaltainen kumppanuus on ainoa tapa vahvistaa alueellista vetovoimaisuutta sekä taata palvelujen saatavuus ja laatu myös jatkossa, ikärakenteen muutoksen jälkeenkin.
Lait ja asetukset hoiva-alalla – Sovellettavuus ja käytännön toiminta
Hyvinvointi-alan työtä säätelevät ymmärrettävistä syistä monet lait ja asetukset, onhan kyse ihmisten elämään ja erityisesti elämän laatuun keskeisesti kohdistuvasta toiminnasta. Lakien ja asetusten noudattamista valvomaan on asetettu aluehallintovirastot, joiden ensisijainen tehtävä on toimia alueen asukkaiden parhaaksi yhteistyössä kuntien sekä muiden paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa. Tämä on erinomainen lähtökohta ja tavoitetila, mutta kuinka hyvin säädetyt lait itse asiassa palvelevat alueen asukkaita, erityisesti pienten hyvinvointialan yritysten asiakkaita, ja miten niitä sovelletaan käytännön toimintaan? Tämä kysymys herättää mielenkiinnon etenkin tutkijan näkökulmasta.
Valvovilla viranomaistahoilla on tarkat määritykset tarvittavista hoiva-alan toimijoiden neliömääristä sekä hyvin tarkkaan luokiteltuna ohjeistukset juuri tietyntyyppiselle toiminnalle, mutta miten hyvin säädösten soveltamisessa otetaan huomioon esimerkiksi vanhusten toimintakyky tai kokonaan uudentyyppinen palvelutoiminta? Huomioidaanko näitä asioita mitenkään? Onko mahdollista, että liian tiukat ja joustamattomat sekä alati muuttuvat säädökset eivät anna tilaa uudentyyppiselle toiminnalle ja toimijoille, vaikeuttaen samalla osittain myös jo aktiivisessa hoitotyössä mukana olevien toimijoiden palveluntuottamista? Pitäisikö lakeja ja säädöksiä pystyä sopeuttamaan käytännön tarpeiden mukaan entistä joustavammin? Olisiko tässäkin tietynlaisen uuden kumppanuuden paikka – kumppanuuden, jossa hyvinvointialan toimijat ja päätöksentekijät toimisivat tiiviissä yhteistyössä keskenään?
Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa lakien tärkeyttä eikä kritisoida niiden sisältöä ja valvontaa, vaan heittää ilmoille kysymyksiä säädösten soveltamismahdollisuuksista laadukasta hoivatyötä ja asiakkaan parasta ajatellen. Meillä kaikillahan on yhteisenä päämääränä taata hyvinvointipalveluiden käyttäjille laadukas palvelu, paras mahdollinen huolenpito sekä turvallinen ympäristö elämälle. Ristiriitaista asetelmaa ei siis ole olemassa. Kysymyksiä on paljon ja vastauksia vielä toistaiseksi vähän.
Tämän hankkeen puitteissa keskeisiä asioita pyritään nostamaan esille, herättämään keskustelua niiden tiimoilta ja lopulta viemään asioita keskustelun tasolta käytäntöön mahdollisuuksien mukaan. Haastankin nyt kaikki mukaan keskusteluun. Muistakaa, että osallistuminen on ainoa tapa saada äänensä kuuluville ja muutosta aikaan.
